sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Day 95


Perjantaina otimme suunnan kohti Unkaria ja Budapestia. Vuokrasimme auton ja poimimme vielä yhden suomalaisvahvistuksen kyytiin. Reittimme kulki läpi Unkarin maaseudun, joka oli paikoitellen melko karun näköistä. Tiet olivat kuitenkin hyvässä kunnossa, ja kun vihdoin pääsimme moottoritielle, liikenne oli hyvin sujuvaa.




Budapestissa on asukkaita noin 1,7 miljoonaa, joten autoilu kaupungin keskustassa ei ollut ihan mutkatonta. Meillä oli karttoja mukana iso nivaska, ja loppujen lopuksi löysimme majapaikkaamme. Kello alkoi lähennellä jo kuutta, joten lähdimme ihastelemaan kauniisti valaistua kaupunkia ja etsimään ruokapaikkaa. Unkarissa on käytössä oma rahayksikkö, forintti, joka aiheutti aina välillä meille päänvaivaa (1 EUR = 274 HUF). Hintataso oli jopa pääkaupungissa mukavan alhainen, ja löysimme kivan ravintolan lähiseudulta.


Seuraavana aamuna lähdimme kiertämään nähtävyyksiä. Ostimme lipun, jolla oli mahdollisuus päästä kahden eri turistibussin ja -laivan kyytiin. Ensimmäisenä suuntasimme valtavan kokoiseen kauppahalliin etsimään matkamuistoja. Kiertoajelulla oli mukava yllätys, kun opastus oli suomeksi. Bussi kuljetti meitä ympäri kaupunkia ja lopuksi päädyimme Budan linnaan. Linna sijaitsee kukkulalla, ja sieltä oli upeat maisemat kaupunkiin. Joka puolella näkyy keski-eurooppalainen arkkitehtuuri patsaineen ja vanhoine rakennuksineen. Budan linnassa toimi myös useita eri museoita ja gallerioita.


Kauppahalli

Budapestin oopperatalo


Budan linna



Näkymä kaupungille.

Mátyás-templom, eli pyhän Matiaksen kirkko.
Linnasta kävelimme suoraan lähellä sijaitsevaan Kalastajanlinnakkeeseen. Kaupunkikierroksella meille kerrottiin, että paikallisille linnake on samalla tavalla tärkeä maamerkki, kuin pariisilaisille Eiffel-torni. Linnaketta myös kuvailtiin kaupungin kauneimmaksi näköalaterassiksi. Sitähän se olikin, sillä jo ulkomuodoltaan rakennelma oli kuin suoraan satukirjasta!


Kalastajanlinnake
Käytettyämme runsaasti aikaa valokuvaamiseen, päätimme nauttia lasilliset ulkoterassilla. Pimeä tuli nopeasti, ja näköala muuttui vielä upeammaksi, kun kaikki rakennukset oli valaistu.




Viimeisenä etappina meillä oli vielä jäljellä tunnin mittainen risteily pitkin Tonavaa. Ilta alkoi olla viileä ja joella kävi melkoinen tuuli, mutta saimme hienoja kuvia ja vielä yhden näkökulman kaupunkiin.

Parlamenttitalo


Budan linna
Ketjusilta

Sunnuntaiaamuna edessä oli paluu Villachiin. Halusimme vielä nähdä kuuluisan kahvilan, New York Cafe Stationin, joka oli tituleerattu maailman kauneimmaksi kahvilaksi. Siellä nautimme runsaan aamupalan ja ihastelimme upeaa rakennusta. Kahvilan yhteydessä toimivat myös ravintola ja hotelli ja palvelu oli mitä mainiointa. Sunnuntaina useat kaupat olivat kiinni, joten kaupunki oli hieman hiljaisempi. Reissu oli mahtava, ja kaupunki todella upea.



New York Café Station




Matkustimme Suomi-tiimillä


maanantai 20. tammikuuta 2014

Day 86

Matkustimme Suomeen viettämään joululomaa välietappina München. Junamatka Villachista kesti yhteensä 4,5 tuntia ja olimmekin aika väsyneitä päästyämme hotellille. Lähdimme kuitenkin turistikartan kanssa katselemaan kaupunkia. Huomasimme kiertoajelubussin ja päätimme hypätä kyytiin. Kierros kesti noin tunnin ja näimme kaikki Münchenin kauneimmat ja tärkeimmät kohteet kätevästi bussista.












Kierroksen jälkeen kävelimme keskustaan kävelykadulle ja joulumarkkinoille. Münchenissä todella tuntui suurkaupungin henki! Illan hämärtyessä etsimme Münchenin kuuluisimman ravintolan, Hofbräuhausin. Ruoka oli oikein hyvää ja siinä kohtaa iltaa olikin jo kamala nälkä.

Keskutaan oli rakennettu suuri luistelukenttä.




Hotelli, jossa yövyimme oli aivan rautatieaseman vieressä, joten pääsimme näppärästi junaan painavien laukkujemme kanssa. Ehdimme aikaisempaan junaan, kuin mihin olimme tähdänneet joten olimme hyvissä ajoin lentokentällä. Pian olimmekin jo lentokoneessa matkalla Kööpenhaminaan, jossa oli nopea koneen vaihto. Alkuiltapäivän lento oli hyvä valinta, sillä se oli perillä Helsinki-Vantaalla jo ennen iltaseitsemää. Tunnelmat olivat väsyneet mutta onnelliset :)

Ennen pitkää olimmekin jo lentokoneessa matkalla takaisin koti-Suomeen :) 



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Day 78

Viikko joululomaan! Lähdön kunniaksi esittelemme vähän koulua. Suurin osa kursseista alkaa olla loppumaan päin, mutta vielä on muutama tentti jäljellä. Suoritamme yhteensä 25 opintopistettä; Austrian culture, Sales Management, English 5, Organisational Theory, Cooperation and Network Management, Leadership and Employee Development, E-marketing, Supply Management ja Ranskan alkeet.

Täällä ei opettajilla ole mitään "sääntöä" milloin arvosanat pitää viimeistään antaa. Odottavan aika on pitkä, varsinkin kun olemme Turun AMK:ssa tottuneet siihen, että maksimi on 2 viikkoa. Arvosanoja ei ole kuin vasta muutamasta tentistä saatu, joten jännityksellä odotamme montako täytyy tammikuussa uusia... :D

FH- Kärnten


Asuntolalta on koululle noin viiden minuutin kävelymatka, sijainti on siis melko ihanteellinen. Koulun yhteydessä toimii eräs pankki ja pankkiautomaatti on kätevän lähellä. Olemme pikkuhiljaa tottuneet siihen, että käteistä pitää olla koko ajan mukana ja kortilla voi maksaa vain muutamissa paikoissa. Lisäksi ei ole itsestään selvää, että Visa-kortit toimivat, vaikka kortilla maksaminen onnistuisikin.
Meistä oli myös vähän kummallista, että koulun tiloihin pääsee kulkukortilla 24h vuorokaudessa ja joka päivä. Toisaalta se on ihan kätevää, jos esimerkiksi pitää tulostaa jotain, tai jostain syystä päästä käyttämään tietokonetta koululle.


Kuten Suomen päässäkin, suurin osa tunneista on tietyissä samoissa luokissa. Joskus jos luokka vaihtuu yhtäkkiä johonkin vähän oudompaan, olemme harhailleet koululla väärissä siivissä ja etsineet luokkaa. Tosin aina on löytynyt oikea paikka loppujen lopuksi :)

Aula

Aulassa ja käytävillä on uusia sohvia. Rakennus on muutenkin todella siisti ja moderni.




Kelpaisi kotonakin katsella lumihuippuisia vuoria koulun pihalta...

lauantai 7. joulukuuta 2013

Day 74

International Office järjesti retken Salzburgiin, joten ilmottauduimme heti mukaan. Matkaan lähdettiin lauantaiaamun junalla ja matka kesti noin kaksi ja puoli tuntia. Junamatka oli todella kaunis kun kuljimme lumisten alppien läpi. Salzburgissa hyppäsimme heti bussiin ja suuntasimme kohti vanhaa linnaa, Festung Hohensalzburgia, joka sijaitsi kaupungin yläpuolella. Kiivettyämme liukkaan rinteen ylös linnaan, kävikin ilmi että ryhmien olisi kuulunut tulla rinnehissillä. Joten jouduimme liukastelemaan mäen alas ja tulemaan takaisin hissillä ylös... aivan meidän tuuria :D



Linnassa meitä odotti järjestetty kierros muutamien kammioiden läpi, jonka jälkeen oli aikaa lähteä vapaasti tutkimaan Salzburgia. Joulumarkkinoilla oli tietenkin pakko käydä, missä aika kului yllättävän nopeasti. Paluumatkalla junassa olikin paljon väsynyttä porukkaa. 
Upea päivä! :)